Älä puutu, osa 1
Pilvi, 44, gynekologi
”25-vuotias
perusterve nainen, ei lääkityksiä”, Pilvi kirjoitti tuttuun tapaan
raporttia. ”Alatiesynnytys 2015, kuukautiskierto
säännöllinen. Positiivinen raskaustesti tehty kesän alussa. Tästä nyt 6 viikkoa
aikaa. Eilen illalla runsas kirkas verinen vuoto, ei kipuja. Ei samanlaisia
raskausoireita kuin edeltävässä raskaudessa.”
Pilvi ajautui hetkeksi ajattelemaan nuoren äidin
mukana ollutta pientä 3-vuotiasta Aavaa. Niin nättiä lasta hän ei ollut vähään
aikaan nähnytkään. Ajatukset palasivat taas tietojen täyttämiseen:
”Yleistila
hyvä. Normaalirakenteinen nainen. Ei infektioon viittaavaa. Otettu
klamydianäyte. Ei arista. TV-UÄ-tutkimuksessa voidaan todeta tuulimunaraskaus.
Kohtuontelossa raskauspussi, halkaisija 18mm, ei sisältöä. Ovariot normaalit.
Ei poikkeavaa.”
Pilvi nojasi taaksepäin ja huokaisi syvään. Hän
oli niin usein kirjoittanut näitä samoja lauseita. Alkuviikosta hän oli juuri
todennut tuulimunaraskauden, ja taas joutunut lohduttajan rooliin. Hän nappasi kyseisen
naisen tiedot auki ja kopioi sieltä hoitosuunnitelman, koska se oli täysin
sama, kuin tässäkin tapauksessa:
”Keskustellaan
tilanteesta. Kerrotaan hoitovaihtoehdot. Lääkkeellinen hoito kotona. Puoliso
seurana. Ei tarvetta sairaslomatodistukselle. Kolmen viikon kuluttua uusi raskaustesti.
Jos testi positiivinen tai infektion oireita tai tuolloin vielä poikkeavan
runsasta vuotoa, yhteys lääkäriin. Uutta raskautta voi yrittää, kun testi
näyttää negatiivista.”
Hiljaa mielessään Pilvi mietti jälleen kerran,
että onneksi hän ja Erik eivät olleet koskaan hankkineet lapsia. Hänen elämänsä
oli ollut niin pitkään niin stressintäyteistä, että ei sinne olisi lapsen tai
lasten kasvattamista saanutkaan mahtumaan. Saatikka sitten vanhemmuuden
stressi- ja pelkotiloja. Tai tällaisia menetyksiä.
Kun Pilvi pääsi töistä, hän huomasi niin sanotun
äitipuolensa yrittäneen soittaa hänelle. Hän ei olisi millään jaksanut pitkän
työpäivän jälkeen jaaritella kukkahattutädin kanssa, mutta autoon päästyään hän
laittoi luurin hälyttämään. Siinä autohallissa istuessaan Pilvi mietti, että
minkä ihmeen takia tuo nainen oli edelleen hänen elämässään – hänhän oli
eronnut Pilvin isästä jo 80-luvulla, eli Pilvin ollessa vasta alakouluikäinen.
Heidän yhteydenpitonsa oli Pilvin vastusteluista muodostunut entistä
säännöllisemmäksi, kun isä oli muutama vuosi sitten saatettu haudan lepoon. Mummeli
yritti pitää myös yhteyttä Pilvin kahteen sisarukseen. Erik ei tietenkään ymmärtänyt
yhtään Pilvin asennetta – hänen mielestä oli vain hyvä, että Pilvillä oli
tavallaan äitihahmo.
”Heipä hei!” kuului mummon vastaus.
”No hei, olit soittanut?”
”No juu. Mitä kuuluu?”
Niin tietysti. Kyse oli vain kuulumisten
vaihdosta. Ei taaskaan mitään oikeaa asiaa.
Pilvi selosti lyhyesti työpaikalla kasvaneesta
vastuun määrästä, vierashuoneen pintaremontista, ja muista elämänsä
stressitekijöistä. Luurin toisessa päässä kuului huolestunutta huokailua.
”Entä Erik? Onko sulla lainkaan aikaa hänelle?”
Pilvi pyöräytti silmiään ja vastasi hampaidensa
välistä:
”On on.”
”Avioliittoa ei pidä pitää itsestäänselvyytenä.”
”En se minä tässä olekaan, joka sitä pitää
itsestäänselvyytenä.”
”En minä sitä sanonutkaan. Jos sanot, että olet
onnellinen, minä uskon sen.”
Pilvi tunsi, miten hänen verenpaineensa koheni. He
olivat ihan liian usein käyneet keskustelun hänen avioliitostaan. Jotenkin
mystisesti tuo mummiutunut nainen oli saanut hänet useammin kuin kerran
avautumaan siitä, miten raivostuttava Erik osasi olla, joten nykyään melkein
jokaisessa puhelussa puitiin heidän avioliittoa.
”Ei taas tätä”, Pilvi vastasi kireänä.
”Sanon vain, että sinä olet vielä nuori. Kyllähän
sinä…”
”Mun täytyy tästä mennä”, Pilvi keskeytti.
”Moikka.”
Kello oli puoli kuusi, kun Pilvi raahautui kotiin
toisessa kädessään vessapaperipakkaus ja toisessa kädessään epämiellyttävän
kulmikas ruokakassi. Erik istui olohuoneen sohvalla kuin saunan lauteilla ja
katsoi jotakin niistä typeristä urheilukanavista, joita heidän taloudessa näkyi
enemmän kuin tarpeeksi. Erik käänsi hiukan päätään, tervehti ja jatkoi sitten
töllöttämistään. Pilvi laski ruokakassin keittiön lattialle ja tunsi tuskanhien
selässään ja hiusrajassaan. Hän nielaisi kiukkunsa.
”Postiin oli muuten tullut se paketti”, Erik
huikkasi sohvalta pitäen katseensa tiiviisti televisiossa.
”Siis se sun kummipoikasi synttärilahja?” Pilvi
keskeytti kauppakassin purkamisen.
”Joo varmaankin se.”
”Et sitten hakenut sitä?”
”Kyllä sen ehtii.”
”Ne synttärit on nyt lauantaina?”
”Ai niin. Viittitkö käydä huomenna töiden
jälkeen?”
”Minä? Mä oon kuule töissä huomenna sekä
ylihuomenna niin myöhään, että posti on kiinni, kun pääsen lähtemään.”
”No selvä, mä järjestän jotain. Meen sit vaikka
lounastauolla…”
Pilvi inhosi Erikin äänensävyä. Aivan kuin paketin
hakemattomuus olisi ollut hänen vikansa. Aivan kuin se olisi hänen vikansa, jos
Erikin lounastauko tuhlautuisi postissa käymiseen. Ja kaiken huipuksi kyse oli
kuitenkin hänen kummipojastaan. Erikin siskon pojasta.
Pilvi olisi halunnut tiuskaista Erikille. Heittää
miestä paistinpannulla. Hakea pihavarastosta lannoitetta ja tunkea sitä miehen
kurkkuun niin kauan, kunnes se tukehtuisi. Ja potkaista vielä pari kertaa
siihen päälle.
”No mikä nyt on?” Erik vilkaisi keittiöön.
”Ei mikään”, Pilvi hymyili.
Miten hän olisi voinut sanoa aviomiehelleen, joka
oli pysynyt hänen rinnallaan melkein 20 vuotta, että hän ei muistanut, milloin
oli alkanut enemmän vihata kuin rakastaa tätä?
Anette, 25, kotiäiti
”Tuulimunaraskaudesta
ja hedelmöittymisestä”, Anette kirjoitti keskustelun otsikoksi. ”Millaisia tuulimunakokemuksia teillä on?
Kuinka pian sen jälkeen olette tulleet raskaaksi? Itselläni todettiin eilen
tuulimunaraskaus. Olen eilisillasta vuotanut kuin vesiputous. Nyt mietin vain,
että kuinka pian on mahdollista saada uusi positiivinen raskaustesti? PS.
Meillä on 3-vuotias tytär, joten tässä ei onneksi ollut esikoisesta kyse.”
”Kysyin
netissä tuulimunista, ne on ihan sairaan yleisiä”, Anette
laittoi Tomille viestiä.
Miesraukka oli eilen illalla ollut aivan pois
tolaltaan. Hän oli selvästi ajatellut, että hänessä olisi jotain vikaa.
”Hyvä
tietää. Pärjäiletkö?” Tomi vastasi melkein heti.
Hän taisi olla kahvitauolla. Tomi oli nyt monta
vuotta ajanut paikallisbussia. Anette ei olisi ikinä ajatellut päätyvänsä
yhteen bussikuskin kanssa, eikä Tomin näyttänyt lainkaan bussikuskilta.
Raamikas treenattu miesvartalo ei nyt vain sopinut kyhjöttömään bussin
etupenkille.
”Joo
kyllä tämä tästä. Teen tänään sun lemppariruokaa <3”, Anette
vastasi.
Hän ei viitsinyt selostaa vieläkään Tomille sitä,
että uutta raskautta voisi yrittää heti, kun testi näyttäisi negatiivista. Hän
pelkäsi Tomin ottavan paineita. Stressaantuvan siitä, että toinen lapsi pitäisi
saada tulille.
Anette vilkaisi lattialla leikkivää Aavaa.
Lapsille tulisi ainakin 4 vuotta ikäeroa. Se olisi ihan maksimi. Tosin, ainakin
Aavan hirveä uhmaikä olisi mennyt ehkä jo ohitse, kun pikkusisarus syntyisi.
Tomi oli ainut lapsi, ja Anetella oli pikkusiskoonsa ikäeroa 8 vuotta. Se oli
liikaa. Hän ei ollut koskaan ollut siskonsa kanssa läheinen.
”Kiitos
rakas”, Tomi vastasi ja laittoi vielä pusuhymiönkin.
Illalla Aava oli aivan mahdoton eikä totellut
mitään.
”Aava, nyt hammaspesulle!” Anette huusi. ”Jos et
nyt tule, niin odotetaan, että isä tulee kotiin ja pesee sun hampaat!”
Samassa pieni epätoivo ja syyllisyyden tunne
riipaisi Anettea. Vuoden äiti, joka uhkailee lastaan. Ja tekee samalla isästä
demonin.
Aava juoksi hammaspesulle ja oli noin kolme minuuttia
kiltisti. Sitten riehuminen jatkui. Aava läppäsi Anettea ja samalla nirhaisi
kynnellään tätä poskeen. Anette ei pystynyt ymmärtämään, miten siinä mukulassa
riitti vielä energiaa, kun hän ei ollut saanut tätä edes päiväunille.
Ovi kävi, ja Tomi saapui kotiin.
”Kiltti rakas, voitko laittaa Aavan nukkumaan, mä
oon ihan poikki!”
Kyyneleet kihosivat Aneten silmiin syyllisyydestä.
Millainen äiti on rikki, poikki, paskana, oman lapsen takia?
”Mitä sun naamalle on käynyt?”
Anette vilkaisi peiliin. Aava olikin onnistunut
raapaisemaan häntä niin, että pienet veripisarat tihkuivat poskesta.
”Oho, en mä tajunnutkaan, että se osui noin
pahasti.”
”Aava, nyt jumalauta!” Tomi huusi. ”Sinä et täällä
raatele tai lyö ketään!”
Anette jäi eteisen peilin eteen desinfioimaan
poskeaan. Tomi marssi kuuluvin askelin kohti Aavan huonetta. Aava juoksi
karkuun. Tyttö nauroi, seuraavaksi itki, sitten taas nauroi. Anette kuuli, kun
Aava vuoroin huusi raivoissaan ja vuoroin itki hysteerisenä.
”Nyt sitten!” kuului Tomin ääni.
Anette hengitti syvään kolme kertaa ja meni Aavan
huoneeseen. Tomi nojasi oven karmiin, Aava istui sängyllä ja mökötti.
”Kello on jo vaikka ja mitä. Nyt Aava pää
tyynyyn”, Tomi komensi.
Aava pudisti päätään ja näytti kieltä. Anette
laski vielä kymmeneen ja sanoi sitten niin rauhallisesti kuin pystyi:
”Jos äiti lukee sulle sadun?”
Kun Aava viimein nukahti, Tomi oli jo nukahtanut
olohuoneen sohvalle.
”Hei rakas”, Anette kuiskasi Tomin korvaan ja
istahti tämän viereen.
”Mmh”, Tomi mumisi ja raotti silmiään.
Anette olisi halunnut keskustella heidän
menetyksestään, mutta Tomi oli selvästi liian väsynyt. Mies nousi ja meni
pesemään hampaitaan. Hän ei saisi nyt vaivata Tomia. Mutta asia vaivasi häntä
liikaa. Hänen oli avattava suunsa.
Tomi makasi jo sängyssä. Anette kiemurteli peiton
alle ja huokaisi syvään:
”Musta tuntuu vähän pahalta tää.”
”Mikä?”
”No tää.”
”Aa se.”
”Eikö susta tunnu?”
”Joo totta kai. Mut toisaalta, tän illan show’n
jälkeen oon vähän tyytyväinenkin, että on vaan yks.”
”Etkö sä haluakaan toista?”
”Totta kai, totta kai”, Tomi haukoitteli ja otti
Aneten lusikkaan. ”Se oli vain kevennys.”
Anette katseli pimeää huonetta. Kevennys tuntui
erittäin raskaalta.
Eveliina, 32, parturi-kampaaja
”Perjantai
sopii oikein hyvin ;)”, Eveliina vastasi Tinder-viestiinsä.
Hän oli jo kolme viikkoa viestitellyt
nelikymppisen Jyrkin kanssa, mutta työt olivat menneet aina vain ristiin ja
rastiin, eikä toisia treffejä oltu saatu aikaiseksi. Kunnes nyt vihdoinkin
tulevana viikonloppuna heillä olisi rutkasti aikaa toisilleen.
”Upeeta.
En malta odottaa”, Jyrki vastasi.
Eveliina tunsi, kuinka perhoset lepattivat hänen
vatsassaan. Aivan kuin hän olisi taas teinityttö. Samassa uusi Tinder-viesti
Jyrkiltä tärähti puhelimeen:
”Jessi on
äidillään koko viikonlopun. Eli mulla on entistä enemmän aikaa sulle… Jos tahdot.”
”Ilman
muuta. Mulla olisi vaikka mitä suunnitelmia…”
”Mäkin
tiedän, mitä haluan tehdä sun kanssa. Ja sulle…”
”Nyt
sitten! Mä oon töissä, älä vie mun ajatuksia muualle ;)”
”Niin oon
minäkin. Ei kai se mitään haittaa ;)”
Eveliina oli kuin kissa pistoksissa. Hän olisi
halunnut lähteä töistä, hypätä autoon, ajaa Jyrkin työpaikalle, viedä tämän
vessaan ja helpottaa heidän molempien oloa.
”Eve! Sun asiakas tuli”, työkaveri huusi.
Eveliina hörppäsi kahvinsa loppuun, ja yritti
ajatella jotain muuta.
”Tuosta saisi siistiä, ja vähän lyhentääkin. Ihan
miten parhaaksi näet”, väsynyt nuorehko äiti ohjeisti Eveliinaa.
”Selvä homma. Sopiikos se sulle?” Eveliina
myötäili ja kysyi sitten itse asiakkaansa mielipidettä.
Kolmevuotias tyttö nyökkäsi hymyillen.
”Näin tehdään. Haluaisitko sä ottaa kahvia? Tuossa
pöydällä on maitoa ja sokeriakin”, Eveliina ohjeisti äitiä ja katsoi sitten
peilin kautta tyttöä: ”Mä ensin harjaan sun hiukset. Haluaisitko sä selata
jotain lastenkirjaa?”
Tyttö, Aava nimeltään, nappasi yhden kirjan
syliinsä. Hänen äitinsä istahti viereiselle parturituolille ja haukoitteli.
”Vähäuninen yö takana?” Eveliina hymähti ja alkoi varoen
harjata tytön hiuksia.
”Joo kyllä. Yksi neiti heräili ja herätti vähän
väliä”, äiti virnisti ja vilkaisi tytärtään hymyillen.
”Nasevasti tuossa sitten
yksi naapurin mummokin muka hyväntuulisena huomautti, että heillekin oli
kuulunut aamuyöllä itkut ja kiukuttelut.”
”Voi hyvä päivä”, Eveliina pyöräytti silmiään. ”Asutte
ilmeisesti kerrostalossa?”
”Joo”, äiti huokaisi ja oli selostamassa jotain
lisää, kun tyttö rääkäisi niin, että Eveliina säikähti.
”Mikä tuli?” molemmat naiset melkein huudahtivat.
”Sattuu!” tyttö niiskaisi silmät aivan kyynelissä.
”Ai anteeksi!” Eveliina kauhistui. ”Mä kyllä
yritin olla tosi varovainen, anteeksi…”
”Ei se mitään”, äiti keskeytti. ”Aavalla on vain
tosi herkkä päänahka. Kauhea homma yrittää tehdä hänelle lettejä tai yhtään
mitään.”
Eveliina yritti jatkaa hiusten kampaamista, mutta
siitä ei tullut mitään. Äiti siirtyi puikkoihin. Kului aivan liian monta
minuuttia, kun hän erittäin hellästi ja hitain vedoin harjasi pienen tytön
hiukset kauttaaltaan. Eveliina mielessään pyöräytteli silmiään, mutta ei
viitsinyt sanoa mielipiteitään sen enempää ääneen.
Kun hän vihdoin pääsi oikean työnsä ääreen, hän
jatkoi keskustelua tytön äidin kanssa:
”Mäkin asun kerrostalossa. Ne kaikkiin asioihin
puuttuvat eläkeläiset ovat pahimpia.”
”No kyllä!” äiti selvästi ilahtui tästä saamastaan
tuesta. ”Meidän rapussa on kaksi naapuria, jotka aina nasevasti kommentoivat
meiltä kuuluvaa meteliä. Tämä toinen on tällainen valittaja, jonka ärtymyksen
voi lukea rivien välistä. Esimerkiksi hän saattaa kommentoida suoraan Aavalle
rappukäytävässä tai pihalla, että jaahas, eräs pikkuneiti ei tainnut kauheasti
nukkua viime yönä tai että olikos meillä eilisiltana känkkäränkkä kylässä.”
”Voi jessus sentään!” Eveliina naurahti. ”Mun
yläkerran mummo taas jaksaa valittaa mun koirasta. Kun Rolle haukkuu, ja kun
Rolle tarvitsisi enemmän ulkoilua. Ja että Rollen haukkuminen johtuu
virikkeiden puuttumisesta, ja että Rolle tarvitsee kaverin, ja että koira ei
kuulu kerrostaloon ja mitä vielä.”
”Niin juuri, ihan kuin muilla ihmisillä ei olisi
koiria kerrostaloissa!”
”No näinpä. Se luulee tuntevansa mun koiran
paremmin kuin minä itse. Mä oon aika varma, että se käy lässyttämässä mun
postiluukusta Rollelle, ja siksi se koira stressaantuu ja haukkuu siellä, kun
en ole kotona.”
”Jos pystyt todistamaan tuon, niin sähän saisit hakea
korvauksia siltä naapurilta siitä hyvästä, että se rikkoo periaatteessa kotirauhaa ja stressaa sun koiraa. Voisit viedä Rollen koiraterapiaan naapurin piikkiin!”
”Se on itse asiassa käynyt mielessä. Hitto vieköön. Ehkä
tosiaan pitäisi tehdä niin! Ja miten voi olla, että jos Rolle kerta niin paljon
häiritsee, niin miksei kukaan muu naapuri ole koskaan sanonut mitään?”
”Sinäpä sen sanoit”, äiti hymähti.
Vasta työpäivän päätettyä Eveliina ehti taas
katsoa puhelintaan. Jyrki oli päässyt häntä aikaisemmin töistä, ja kännykässä
odotti pari ikävöivää viestiä.
”Mullakin
on vähän ikävä ;) Mitäs sun iltaan?” Eveliina vastasi.
”Olen
viemässä Jessiä iltauinnille. Läheisellä uimarannalla on yleinen sauna tähän
aikaan lämpimänä. Mitäs sinä, oliko kiva työpäivä?”
”Voi,
miten suloista! Oli joo ihan ok. Yhden asiakkaan piti itse harjata 3v.
tyttärensä hiukset, kun sen päänahka oli muka niin herkkä. Raivostuttavaa
sellainen pumpulikasvatus.”
”Eikä! :D
Se lapsi ei varmaan ole koskaan kävellyt paljain jaloin missään.”
”Niinpä!
:D”
”Pitäiskö
sun muuten tulla meidän mukaan rannalle? ;)”
Eveliina
tunsi pientä kihelmöintiä, mutta hän tiesi, ettei Jyrki ehdottanut tuota tosissaan. Jessin tapaaminen ei olisi vielä todellakaan ajankohtaista. Mutta Eveliina tiesi, että hän ja Jessi tulisivat hyvin toimeen. Jessi oli 11-vuotias, urheilullinen ja todella fiksu tyttö. Jyrki puhui tyttärestään niin kauniisti, että se oli oikeastaan yksi syy, miksi tuo mies oli saanut Eveliinan polvet tutisemaan.
”Sä niin kyllä
haluaisit nähdä mut bikineissä… Mut ehkä sitten viikonloppuna. Pitää
ulkoiluttaa Rolle, ja sun on ehkä ihan hyvä viettää nyt isä-tytär-aikaa ;)”
”Hyvä
pointti… Mukavaa iltalenkkeilyä sinne <3”
Eveliina päästi suustaan pientä innostunutta
pihinää. Kerrankin jotain tapahtui hänen elämässään juuri oikeaan aikaan. Hän
oli niin valmis tähän. Valmis rakkauteen.
__________
Lue toinen osa täältä
__________
Lue toinen osa täältä
Kommentit
Lähetä kommentti