Tositarin tunnearvost

Lue tarina suomeksi täältä

Mää kiinny kauhia helposte tavaroihi ja tilpehöörihi. Se o siis hyvinki mahrollist, ett mää elä joskus kattie kans taloss, joho o kerättyn kaike maailma roju ja romu – iha vaa siks, ett mää anna tunnearvo liia helposte asioill. Mull o esimerkiks Hespurkeri kuponk, jok o menny vanhaks 2010. Mää löyrä se ain josta noi pari vuare välei. Viimeks kevääll törmäsi siihe ja hunteerasi, ett jos tämä ny vaa heittäis roskihi. Mutt sitt ajatteli, ett: ”Hei, jos tämä kaver o selvinny tähä ast, ni kyll kai ny pitä saar kymmene vuatt rikk!”

Tämä o tarin erityisest yhrest esinest, jol mää oli rakentamas iha ite tunnearvo ja jol paljastus oleva enemp tunnearvo ko mää oli tiännykkä!

Mu äiti vanhemma, ukki ja mummi siis, asuiva maatilal Laitlas. Se ol mummi synnyikoti, ja vuosie saatoss joka nurkkaha ol keräntyn vaik minklaist roina. Mookelin mää seikkaili mu kaks vuatt nuaremma sisko, Roosa, kans pisi piha ja rakennuksi: koko aik kartotetti pareve ja pareve, mitä löyty mistäki.

Viaraskamari kolmanne kaapi lattiall ol mummi koertossu, jok mummi ott käyttöhö ain talvisi. Tuva vanh-aikkase puise sohva sisält löyrys kaikk mummi lanka ja keske-eräse kutomukse. Tuva nurkass ol kaapp, jonk nurkass pualestas ol kepp, jonk avull ukki venyttel iltasi. Olohuanesse, jota ei käytet, ei saanu men, ko siäl ol kylm ja pali lasitavara. Mummi vaatekontturiss ol fiinimä koltu ojenuksess ja takanurkass salkk, josa ol vanh kirjotuskone. Me päästi joskus kirjottelema sill, mutt usse me saatti ne kirjaintte sakara risti ja jumi, ja sitt ei enä kirjotettukka. Ukki ja mummi kamar ol äite vanh kamar, ja siält kaapeist löytys äite kirjekavereilt saaru kirje ja vanha päevkirja. Ne mää ole luken mont kertta läpitte (sala tiätyst) ja näi mää sai tiättä, kuka o Rikhart Kere.

Navetas ol traktor, jonk istunpallil kiivetti sala. Siäll ol kans jonklaine puntar ja punnukse siihe. Vintill ol hyljättyi mööpelei, kirjoi, lasipulloi ja vanh värttin, joho ei uskaltan koske, ete käy nii ko Ruususell. Sitt ko meiä piän sisko, Senja, ol tarppeks vanh kävelemä, häne otetti vintill mukka. Me pruukatti pukki pääll ukki ja mummi roitei, ja siält vintilt löytyivä mummi juhlapopukki. Niit ko me mentti kokeilema, jäätti ain heti kiines, ko alakertta kuulus korkoje kopin.

Vanhas kanalass ei ollu juur mittä, mutt siit hualimatt siäll käytti välil kattelemas paikoi. Uuremmas kanalass ol enemp nähtävä. Muu muass meiä vanha koulukirja löysivä tiäns ain sinn. Taaimmaises nurkass ol turkoosi lastevaunu, joit oltti käytetty ain Laitlas olles, sillo ko me oltti oltu aeva piäni. Kanaloire väliss ol luumupuit, hemmetiks nokkossi ja piän tilkk ruahosipuli, jota me käytti natustelemass.

Pirtiss ol järkyttävä pali suksi, ukki oma tyäpaja, mu iha ensmäne pyär ja uskoka tai älkkä, mut myäs semne punane poljettava ralliauto! Ol vaa vähä harmiloist, ett sen kans ei päässy kauhi kova menemä, ko ol vaa nurmikko ja sepelöitty piha. Ukki ain ihmettel, ett kui varte tarvi joka paekas käyr ja könyt jopa perunkellar ja autotalliki läpittes. Viiliäs perunkellariss ol ny yksinkertasest kauhi kiva käyr, jos ulkon ol kuuma ko saunass. Ja autotalliss pualestas majail hiano, vanh-aikkane, kahre istuttav pulpett!

Aika kulus, mummi siunatti haora leppo, ukki muutt kerrostaloho keskusta, ja meist tul jossai kohta aikussi. Mummi kualemast ol menny yhreksä vuatt, ko aletti suunnitel torpa myymist. Alotetti suursiivous ja rakennuste tyhjentämine, jok kest vuare.

Ens töiksen mää haesi se kirjotuskone mummi vaatekontturist. Mun mukka tartus myäs muu muas vanhoi värikkäi kattiloi, pari kaffekuppi, lasitavara, ukki veistämä puine taul, äite vanh herätyskell, kaikk ne mummi lanka, pikkane keinustool ja piäni toimimattomi öljlampui, joihi mää sai vihroinki koske (luva kans). Ja kui pali tavara ol pistettykkä huutim pualehe! Mää luuli, ett mää oli kaike löytän ja kaike nähny, mutt esimerkiks mummi kontturist mää löysi ensmäst kertta ikä keltaviherkäise retropannu. Mää lupasi sill pannull, ett se ei ainaka mu elinaikan tul olema piilos enä päeväkä, ja ny se pann o päässy framill köökkihi!

Mummill ol ollu kans lank-kori, jonk äite ol napan taltte mua varte. Siält pohjalt löyrys just oikkia kokkose, mu yhrell lempivärill tehry valmi ja viimeistelly tilluka. Se ol oikke hyvä ajankoht täl löyröl, ko mult ol justis kulun kahre suka puhk. En tiär, kenell ne suka oliva oikkiaste teht, mutt mull tul (tiätyst) semne fiilink, ett mu eresmenny mummi puhhu mull haora takka: ”Laps raukk, koko aik palele ja suka kuluva puhk. Täsä sull viäl yhre suka.”

Siält korist löyrys kans punase suka varre, joit ol ruvettu tekemä viire vuare ikäse Senja konteill, ja pellavavärise suka varre, jok oli ollu menos isommil koivill. Niist pellavavärisist suka aluist mää viimeisteli Senjall joulusuka sill punasell lankall, jost mummi ol ollu kutomass hänell sukki. Näi olle suka periaattes löysivä perill – mitä ny kymmene vuatt myähäs.

Nii sit vuare jälkke taloll löytys ostaja, ja luapumise hetki lähestys. Mää kävi äiten kans mont kertta samase keskustelu:

”Mää halua sitt se pulpeti sielt autotallist”, mää ilmoti.

”Mitä sää sil muka tekissi? Se o kauhias kunnoss, ruasteine ja rikk. Ja sitä paitt, mihi sää muka sen eres laittaissi, ko se o nii julmettoma kokkonenki?” äit kauhistel.

”Kyll mää jottai keksi. Sitä ei jätet sinn.”

Ja nii mu isäpualen toi meijä etesse sem pulpeti. Se ol pöly ja paska peitoss. Haalistune keltasse ja hirviä vihriäharma färine. Se toine pulpeti kans ei auennu lainkka, ja toine kans pualestas avautus melkosel metelill. Sen jala oliva hapertune ja sotkiva lattia. Siin ol kamal kulunu tarr, josa ol jokku hamppapesuohje lapsill.

Mun ol tarkotus palkat asunkaver restauroima se pulpett, mutt ko se pulpett ol kaks kuukautt seissy meijä eteses, mu toine ystäv ott entisöimise asiakses. Mää ole tunten Kutila seittemävuotiast, ja häne vanhemmillas o perinteine maalkaupp. Nii se sitt yks kert ilmestys meill kaffel, mukanas färikartoi ja hiommpaperi. See ohjeist munt, kummottes mun tartte hiot se pulpett. Mu isäpualen pualestas ott tehtäväkses korjat ruasteise sarana. See putsas ne, hitsas rikkinäise sarana ja maalas ne kaikk mustiks.

Mää hillitti itten, enkä valinnu kahreksa eri kirkast väri pulpettihi. Oti valkost ja hoppia. Nii meill sitt alko Kutila kans keskell olohuanet mont viikko kestävä rojekti, ko saatti suurim piirtte kerra kuus aiktaulu sopima yhte. Yhtesse kuus kertta sitä pulpetti sitt maalatti. Mää sai osallistu vaa pohjamaali sutimisse, ko en kuulem ollu tarppeks hyvä maalama muuto! Siin sitt meill ol ylens yks koer ja kaks katti seoramas tätä hanket. Yhrell kerral ol kaks koera ja kaks katti.

Kerra mää juaksi panikiss pesemä Zella naama, ko sil ol maali nokam pääss. Toisell kerrall Zella kipitt pulpeti ylitte ko maal ol viäl märkkä. Mää nappasi Zella kainaloho ja juaksi pesemä sen kaikk käpälä. Kutila pualestas alko paikat maalpintta, ja häne morsmaikkus Sini hinkkas hopeissi käpäläjälkki lattioilt!

Nii se pulpett sai uure elämä. Siit tul kauni färine, ja mää piri ne uuristetu sarana mustin. Mää muute iha itte pisti sarana paikoilles: ensmäitteks tiätty iha päi metti. Ja voin kertto, ett mööpeleill ei selvästikkä ol ainaka enne vanha ollu nii väli, ett ovak ne symmetrissi vai ei. Meina jokane saran ol erilaine! Kaikke mää e ruvennu korjama. Kontitte tues näky erelle kuluma, jok ova muovautunu siihe vuasitte saatoss, ko oppila ova siin istunu. Sisäossi mää e halunnu maalautta. Sill pulpetill o mustepullopirikke ja joskus toisse pulpetti o kaatun paljonki mustet. Pulpetitte sisäkansist löyty erelles piäntte mukulitte töherryksi. Ja emmää vaa voinu maalat piilo Kyösti, Juuso ja Erki nimikirjotuksi!

Siin vaihess ko maalaamine ol viäl keske, tuli jutelleks meijä ukko kans täst. Ett ukki ja mummi torpp o myytty, ja ett mää entisöi sitä pulpetti.

”Oleks tosissas? Ett se pulpett o sun luon?” ukko naor.

Ei se meinannu usko. Sitt se kertos, ett see o se pulpeti sinn autotallihi tuanu. Hakenu sem lakkautetust kyläkoulust. Ko häne pit se entisöir ja tehrä siit mull ensmäne koulupöyt. Mutt sitt se ol vaa jääny. Ja sitt hän ol meinannu, ett see o mull jo liia piän.

Katinkonti, hyvi mää siihe mahru! (Mää mahru – ihme kyll – istuma myäs siihe mukulill tarkotettu punasse keinustooliinkki.) Ny se pulpett o mu tyäpöytän – vihronki. Eihä se orottan ko melkke kakskymment vuatt siäll kylmäss autotalliss. Mutt ny sill o eres paremma päevä. Iha niinko kirjotuskonell, kaffepannull, öljlampuill ja monell muull tavarall!

Lue tarina suomeksi täältä