Kissa ja hiirestäminen
Kissakriisi hallintaan -kansalaisaloitteen tavoitteet ovat kissojen pakollinen tunnistusmerkintä sekä valvomatta ulkoilevien kissojen sterilointi/kastrointi. Kissojen valvomaton ulkoilu on siksi ollut nyt paljon tapetilla, vaikka aiheena ei ole ollut valvomattoman ulkoilun kieltäminen.
Somekeskusteluiden perusteella kissojen valvomatonta ulkoilua puolletaan erityisesti hiirien takia. Kissa kun siis usein edelleen nähdään ensisijaisesti hyötyeläimenä, työntekijänä. Tässä tekstissä käsittelen muutamia näitä väitteitä, joilla kissan viitataan olevan ainut tai vähintään paras ratkaisu jyrsijäongelmaan.
"Kohta on Suomessa sama meno kuin Australiassa"
Tällä siis viitataan Australian hiiriongelmaan, joka riistäytyi viimeksi käsistä keväällä 2021 hyvän sadon myötä. Syyt Australian hiiriongelmaan ovat siinä, että ensinnäkin sen ennaltaehkäisyyn ei ole panostettu, toisekseen alueella on ollut pulaa loukuista ja myrkyistä (Lähde: ABC News, viitattu 22.10.2021), ja kolmannekseen hiiri ei ole alkuperäiseläin Australiassa, vaan se on tuotu sinne 1700-luvulla ja hiiriongelma toistuu noin kymmenen vuoden välein (Lähde: Etelä-Saimaa, viitattu 22.10.2021).
Kissat eivät suinkaan ole ratkaisu Australian hiiriongelmaan. Sitä paitsi, Australiassa on kokeiltu kissoja hiiriongelman kitkemiseen. (Lähde: YLE, viitattu 22.10.2021). Sen sijaan, että kissat olisivat ratkaisseet hiiriongelman tai edes auttaneet siinä, ovat kissat nyt päässeet villiintymään ja muodostaneet siten uuden haitallisen vieraslajin maahan.
Tutkimusten perusteella voisi päätellä, että ihmisille ongelmalliset hiiret eivät suinkaan ole kissoille mieluisinta saalistettavaa, jos kissat saavat itse päättää:
"Australialaiset kissat ovat tehokkaita metsästäjiä: ne tappavat vuosittain satoja miljoonia matelijoita, Yhdysvalloissa kissat saalistavat miljardeja lintuja ja nisäkkäitä, eivätkä suomalaiset mirrit jää tästä heikommiksi. Suomessa vapaana kulkevien kotikissojen saaliiksi päätyy kuukausittain yli miljoona luonnonvaraista eläintä, kuten hiiriä, myyriä, lintuja ja nisäkkäitä." (Lähde: Haitalliset vieraslajit - uhka luonnolle, viitattu 22.10.2021)
Kuvituskuva: Katherine Mihaloiva / Pexels |
"Hyvä hiirikissa on leikkaamaton"
Itse asiassa paras hiirestäjä on kissa, joka on leikattu. Tällöin sen aikaa ja energiaa ei mene enää siihen, että se etsii parittelukumppania eikä se siten käy pitkillä vaellusretkilläkään. Leikattuna kissa ei myöskään käytä aikaa yhtä hanakasti reviirin puolustamiseen. Toisin sanoen leikattuna kissa voi kohdistaa kaiken energiansa saalistamiseen. (Lähteet: Kaleva, SEY, Incat ry. Viitattu: 22.10.2021)
Jos kissa on hyvä hiirestäjä ennen leikkautusta, se on hyvä hiirestäjä myös sen jälkeen. Kissan energiantarve kuitenkin laskee hiirestämisen myötä, eli jos omistaja pitää kissan yhtä hyvässä ruuassa kissan leikattunakin, sen ei yksinkertaisesti tarvitse saalistaa.
Loogisesti paras hiirestäjä kissa olisi silloin, kun se ei saisi ravintoa muualta kuin luonnosta. Mutta koska kissa ei kuulu Suomen luontoon, tällöin olisi kyse lemmikin heitteille jätöstä.
"Villikissat ovat jopa 4–5 kertaa tehokkaampia petoja kuin kotikissat." (Haitalliset vieraslajit - uhka luonnolle, viitattu 22.10.2021)
Hyvän hiirikissan perusteet olisivatkin siinä, että omistajan tulisi huolehtia kissan hyvinvoinnista ja tarpeellisesta ravinnosta, mutta samalla kannustaa kissaa saalistamaan itselleen ravintoa – ja juurikin niistä hiiristä. Ongelmallista tässä on se, että kissa ei välttämättä keskity saalistamisessaan pelkästään hiiriin eikä omistaja voi taata kissan saaneen tarpeeksi ravintoa. Kissa on fiksu eläin, joten kun se tajuaa, että ruokaa saa helpomminkin kuin saalistamalla sitä itse, saattaa seuraavaksi kissa laiminlyödä tuota hiirestämistään.
Kuvituskuva: schauhi / Pixabay |
"Mutta kun kissat pitää hiiret pois nurkista"
Yleensä tämä pitää paikkansa, tosin kissat ovat yksilöllisiä myös esim. saalistusviettinsä suhteen. Mutta taloon & pihapiiriin tullut kissa ei välttämättä ole vuosisadan tehokkain hiirikissa, vaikka hiiriä ei olekaan näkynyt kissan tulon jälkeen. Kyse saattaa puhtaasti olla siitä, että kissa ominaishajuineen toimii hiirenkarkoittajana. (Lähde: BBC News, viitattu 29.10.2021)
Hiiri tunnistaa saalistajansa jo pelkän hajun perusteella, joten jo pelkkä kissan läsnäolo aiheuttaa hiiressä pelkoa. (Lähde: Science Daily, viitattu 29.10.2021) Käytännössä siis sisäkissakin toimii hiiriongelman torjujana.
Eivätkä kissat suinkaan ole ainoa uhka hiirille. Jyrsijät kuuluvat myös esim. kettujen, saukkojen, kärppien, näätien, mäyrien, hillerien, lumikkojen, supikoirien ja ahmojen luontaiseen ravintoon.
"Kissa on tehokkain ratkaisu hiiriongelmaan"
Kissaa ei koskaan pidä hankkia pelkästään hiiriongelman takia. Kissa on lemmikkieläin, joka tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa. Kissaa hankkiessa ei voi tietää, tuleeko siitä loistava saalistaja vai vatsa pystyssä pötköttelevä löllöpallo, jonka ylitse jyrsijät kirmaavat.
Maksimoidakseen kissan hyödyn hiirestäjänä kissaa ei pitäisi ruokkia liikaa ihmisten toimesta, mikä on ongelmallista, sillä kissasta pitää kuitenkin pitää huolta. Valvomattomana ulkoilevia kissoja herkästi myös ruokitaan naapureiden toimesta. Omistaja voi luulla kissan olevan hiirimetsällä, kun tosiasiassa kissa on naapurin ruokittavana. Lisäksi kissa ei välttämättä saalista toivottuja jyrsijöitä, vaan muita luonnoneläimiä. Mutta kuten aikaisemmin todettu: jo kissan läsnäolo karkoittaa hiiriä, joten voi herkästi syntyä harha siitä, että kissa on kerrassaan loistava hiirestäjä.
Hiiriongelman kitkemiseen tärkeintä on ennaltaehkäisy, johon löytää vinkkejä esim. tuholaistorjunta-verkkokauppa Stick.fi:stä. Stick.fi on myös koonnut ohjeita hiirten torjuntaan.
Kuvituskuva: Alexas Fotos / Pexels |
Huom! Kissan valvomatta ulkoilulla on lukuisia haittapuolia, lue lisää Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n Dewille-blogista: Kissan vapaana ulkoilun haitat.
Lähteet:
https://yle.fi/uutiset/3-11845369
https://www.abc.net.au/news/2021-05-16/mouse-populations-boom-across-canberra-region/100141598
https://www.esaimaa.fi/uutissuomalainen/4198976
https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/327671/Jauni_M_Sepp_l_M_Haitalliset_vieraslajit_uhka_luonnolle.pdf?sequence=1
https://www.kaleva.fi/leikkaus-tuo-laatua-kissan-elamaan/1876118
https://sey.fi/wp-content/uploads/2014/08/miksi_leikkauttaa_kissa_yleinen.pdf
http://incat.fi/kissatietoa/terveys/6-syyta-leikkauttaa-kissa/
https://www.bbc.com/news/10117428
https://www.sciencedaily.com/releases/2010/05/100513123718.htm
https://riista.fi/riistatalous/riistakannat/elaimet/petoelaimet/
https://stick.fi/blogi/hiiret/
https://sarijakuva.fi/blogi/2021/02/03/hiirikissojen-aika-on-ohi/
Kommentit
Lähetä kommentti